”Mitä me syödään” on aihe, joka tuntuu kiinnostavan monia. Koska meillä on paikallisten budjetti ja Limhuo ei pidä länsimaalaisesta ruoasta, syömme täysin Khmer-ruokaa. Minä joskus retkahdan ja ostan itselleni länskäriruokaa kun talous sen sallii.
Ostamme kaiken ruoan markkinoilta, täällä niitä kutsutaan marketeiksi. Kyse ei kuitenkaan ole mistään K-marketista, vaan tuhansien ihmisten muodostamista markkinoista. Meidän lähin marketti on Orussey-market, joka on Phnom Penhin suurin. Alimmassa kerroksessa myydään päivittäistavaroita. Toisessa kerroksessa miesten, lasten ja naisten vaatteita ja kolmannessa kaikkea naisiin ja häihin liittyvää. Todellinen drag queenin taivas; häämekkoja, kampaamopalveluita, pinnejä, tiaroita, säihkettä, ripsiä, kynsiä, koruja, peukalonpään kokoisia muovitimantteja. jne. Me kuitenkin yleensä pysymme maankamaralla ensimmäisessä kerroksessa. Käytävät ovat uskomattoman kapeita ja täynnä ihmisiä, tavaraa ja nokkakärryjä. Klaustrofobinen ei tuolla pystyisi ostoksiaan tekemään. Itse en meinaa päästä puikkelehtimaan noilla käytävillä, koska olen vähintään kahden Khmerin levyinen.
Phnom Penhissä on muutama länsimaalaistyylinen supermarketti, mutta kansa käy päivittäistavaraostoksilla markkinoilla. Supermarketit tarjoavat kallista premium-tavaraa länsimaalaisille ja rikkaille paikallisille. Supermarketissa ei myöskään ole palvelua. Kaikki toimii kuin Prismassa. Lastaat tavarat koriin ja menet kassalle. Markkinoilla taas aistin historian havinaa. Kauppaa käydään samalla lailla kuin millä tahansa markkinoilla. Valitset tuotteet ja kysyt paljonko maksaa. Myyjä antaa pilviä hipovan hinnan, äännähdät äkäisesti ja tarjoat hintaa, jota tuotteesta pitäisi todellisuudessa maksaa. Ruokatuotteilla on melkolailla vakiintuneet hinnat, vain pientä liikehdintää sesonkien mukaan. Markkinoilla palvelu on myös aivan eri tasoa. Tyyli on ehkä hieman sama kuin Suomessa Kauppahallissa. Minulla on markkinoilla tietyt henkilöt, joiden kanssa asioin. He tietävät, että asun täällä, eivätkä yritä kiskoa länsimaalaista premium-hintaa. Lista olisi loputon, mutta tässä esimerkkinä muutama: minulla on vihannesleidi, joka antaa minulle aina hyvän hinnan, lisäksi löytyy kananmunamies, kalaleidi, maustemamma, kanatäti, jääpojat, vesiperhe, riisirouva ja viimeisenä pieni kauppa markkinoiden ulkopuolella, jota kutsutaan sedän kaupaksi (Mart Puu). Hänellä on tupakkaa, olutta, kondensoitua maitoa, herkkuja ja hyvät aukioloajat.
Mitä me siis syödään?
Riisi
Kambodžassa ateria ei ole ateria, jos se ei sisällä riisiä. Khmerin kielessä usein kysytään mitä kuuluu, oletko jo syönyt riisiä? (Soksabai, njam bay hay?) Mikäli tähän uskaltaa vastata, että ei ole syönyt, paikalliset ajattelevat että olet nääntymässä nälkään ja asialle on tehtävä jotain juuri nyt. Turvallisinta onkin siis vastata että olen syönyt jo riisiä (njam bay hay). Täällä myös myydään yhtä monta riisilaatua, kuin Suomessa on sanoja lumelle. Riisin hinnoittelu vaihtelee laadun, tyypin ja käyttötarkoituksen mukaan. Voin rehellisesti sanoa, että minä en ymmärrä mitään riisistä. Jätänkin sen ostamisen suosiolla puolisolle. Ostamme yleensä riisiä jonka hinta on 2400-2600 rieliä/kilo (60-65 senttiä/kilo). Miksi tämä riisi on hyvää, ja miksi ostamme sitä, en tiedä. Olisi myös halvempia ja huomattavasti kalliimpia vaihtoehtoja. Minulle ne kaikki näyttää, tuoksuu ja tuntuu samalta. Kun Limhuo menee ostamaan riisiä, hän työntää kätensä riisiastiaan ja tunnustelee riisiä. Hän myös arvioi väriä, muotoa ja roskien määrää. Riisi on täällä jokseenkin pyhää. Se valmistetaan vain ja ainoastaan veden kanssa. Tein kerran riisiä, johon lisäsin keittovaiheessa öljyä ja suolaa. Paikalliset eivät sitä suostuneet syömään. Aterioinnin alussa riisikattilaa lähimpänä istuva henkilö jakaa riisiannoksen jokaiselle. Olen myös huomannut, että kun minä alan lykkäämään kalakastiketta ja lisäkkeitä suoraan riisin päälle maistamatta, niin Limhuo maistaa ensin lusikallisen riisiä ja syö muuta ruokaa vasta sitten. Hän ei myöskään koskaan sotke lisäkettä riisin kanssa. lisäkkeet ja riisi syödään erikseen. Lusikallinen lisäkettä, lusikallinen riisiä. Tätä kirjoittaessa Limhuo tuli kysymään haluanko syödä lisää riisiä, eli haluanko että hän tekee lisää ruokaa.
Morning Glory eli vesipinaatti. Tästä syödään yleensä vain varret, eli puolet tuotteen painosta menee roskiin tai kotieläimille rehuksi.
Kasvikset
Viime aikoina taloustilanne on ollut enemmän kuin heikko. Päiväbudjetti 5$/päivä, joten ruokavalio on koostunut pääasiassa kasviksista. Lihaa ostetaan 1-2 kertaa viikossa. Ruokapöydän suosituin kasvis on Morning Glory. Suomennettuna ilmeisesti vesipinaatti. Kyseinen kasvi on kuitenkin A-luokan rikkaruoho, joka kasvaa täällä villinä ja viljeltynä. Hintaa puolelle kilolle tätä ruohoa kertyy huimat 1000 rieliä (25 senttiä). Morning Glorysta syödään yleensä vain varret. Olen kysynyt ympäriinsä ihmisiltä, miksi lehtiä ei syödä. Niissä ei kuitenkaan ole mitään vikaa. Vastaukset ovat olleet vaihtelevia, mutta aina yhtä epäselviä. Yksi tykkää syödä tuoreimmat lehdet, mutta suurin osa sanoo, että ne eivät maistu miltään. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tuo koko ruoho ei maistu miltään ilman valkosipulia, osterikastiketta, sokeria ja kalakastiketta. Pidän kuitenkin sen hinnasta ja valmistuksen helppoudesta. Paista mausta ja tarjoile.
Paistettu kokonainen punanapsija, mangosalaattia ja tietenkin riisiä.
Kala
Ostamme yleensä yhden kokonaisen punanapsijan. Tämä kala on helppoa syötävää suurien ruotojensa ja lihaisuutensa vuoksi. Kala on usein vielä elossa, kun ostamme sen. Se suolistetaan ja perataan meidän edessä. Hintaa yhdelle kiloiselle kalalle tulee noin 10000 rieliä (2,5$). Kotona kalaa marinoidaan öljyssä, valkosipulissa ja soijakastikkeessa noin tunti. Kala laitetaan kokonaisena wokkipannulle jossa noin desi öljyä ja paistetaan rapeaksi yksi puoli kerrallaan. Syödään riisin ja kalakastikkeen kera. Tänään meillä oli myös hapan mangosalaatti. Raakaa mangoa raasteena, vihreää tomaattia, punasipulia, tuoretta chiliä, kalakastiketta, natriumglutamaattia ja sokeria.
Iltapalaksi ostimme kuivattua, suolattua kalaa. Tämä paistetaan öljyssä ja syödään sellaisenaan tai riisin kanssa. Tykästyin tähän, koska se on niin suolaista. Kuivattu kala on todella hyvää, ja suosittelen jokaista tänne suunnalle tulijaa maistamaan sitä. Täällä sitä tarjoillaan usein suolaisena snacksina oluen kera. Maku vaihtelee erän mukaan. Joskus olemme ostaneet samalta myyjältä samoja kaloja, jotka ovat olleet aivan ällöttävän makeita. Näitä en pystynyt syömään, vaikka pannulla paistettaessa poikaystävä lisäsi suolaa. Täällä tasalaatuisuus ei ole mitenkään itsestäänselvyys.
Kuivatut suolakalat parvekkeen kaiteella.
Liha
Emme juurikaan osta nautaa/possua. Nauta on ”kallista” 45000 rieliä (11,25$) / kilo ja possua en pysty syömään läskin, nahan ja jänteiden takia. Täällä on muutenkin täysin erilainen suhtautuminen lihaan. Siinä missä suomalaiset haluavat kanan rintaa ja härän fileetä, täällä niille ei oikein ole markkinoita. Paikallliset rakastavat läskiä, luuta ja nahkaa. Luu ja nahka tuovat tekstuuria ja makua. Itse vielä totuttelen siihen, että kana on hakattu kirveellä nahkoineen, luineen ja päineen sopan sekaan ja niistä sitten järsitään itselleen lihaa.
Limhuo kananpään kimpussa.
Minä haluan ostaa kananrintaa ja onnekseni se on täällä kohtuullisen halpaa, 15000 rieliä (3,25$) / kilo. Kanan jalat ovat kalliita. Emme ole niitä kotona valmistaneet, mutta poikaystävä ostaa itselleen silloin tällöin annoksen. Minun annos joka sisältää rintaa ja kasviksia maksaa 6000 rieliä (1,5$), mutta poikaystävän kananjalka-kasvishässäkkä maksaa 8000 rieliä (2$). Hän myös ostaa yksittäisiä kananpäitä hintaan 1000 rieliä (25 senttiä) kappale.
Mausteet
Täällä melkein kaikki arkiruoat käyttävät samoja mausteita.
Kuvassa vasemmalta oikealle:
- Kasviöljy
- Sokeri
- Suola
- Kalakastike
- Osterikastike
- Soijakastike
- Pikkupurkissa natriumglutamaattia. Tästä ei kannata kenenkään alkaa rutista. Paikalliset ovat syöneet järkyttäviä määriä natriumglutamaattia niin kauan kuin sitä on ollut tarjolla. Se tekee ruoasta parempaa. Minusta on myös hienompaa lisätä ruokaan suoraan natriumglutamaattia kuin jotain kasvisliemikuutiota, jossa lukee isolla ”Ei sisällä natriumglutamaattia”, mutta tuoteselosteesta käy ilmi, että aromivahventeena käytetty hiivauutetta. Elämä ilman aromivahventeita on mauttomampaa.
Kuvassa ei näy valkosipulia eikä chiliä. Joka ruoka aloitetaan paistamalla valkosipulia öljyssä. Chiliä meillä ei juurikaan käytetä, koska Limhuo ei tykkää tulisesta ruoasta. Minä tykkään. Ostin myös Kampotin mustapippuria, jota lisäilen omiin ruokiin. Se on liian tulista Limhuolle. 😀
Herkut
Herkkuina meillä syödään pääasiassa mangoa sen eri kypsyysvaiheissa. Minä pidän happamasta mangosta. Mango leikataan lohkoiksi ja dipataan chilisuolaan. Toinen suosikki on sokeriruoko. Sitä voi ostaa täällä joko mehuna, joka puristetaan tilatessa tai kuorittuina paloina, joita pureskelemalla mehun saa imeskeltyä. puumainen varsi syljetään imeskelyn jälkeen pois. Mukillinen sokeriruokomehua tai pussillinen sokeriruokopaloja maksaa 1000 rieliä (25 senttiä).
Uusin tuttavuus minulle on ylläolevassa kuvassa näkyvät lootuksen siemenet. Ihastuin näihin ensi puraisulla. Siemenkodasta kaivetaan ulos siemen, siemen kuoritaan ja vaalea sisus syödään. Maistuu pähkinältä. Koko syömisprosessi on mukavaa puuhailtavaa kun istuu katsomassa auringonlaskua Mekong-joella. Näitä myydään viiden siemenkodan nipuissa hintaan 3000 rieliä (75 senttiä).
