Terveisiä pitkästä aikaa. Aloitin tämän blogin ennen maailmanympärysmatkaani. Päivitin tätä blogia muutaman kerran Japanissa ja jätin lopulta koko homman. On vaikea mennä tukka putkella maailman ympäri ja tuottaa laadukasta luettavaa. Monet siihen pystyy, mutta minä en pystynyt. Nyt 1,5 vuotta myöhemmin olen taas näppäimistön ääressä, mutta tällä kertaa kotina Kambodža.
Kambodža
Kyllä. koti=Kambodža. Pysyvästi. Tämä tarkoittaa sitä että elämänrytmi on paljon rauhallisempi kuin reppureissatessa. Yritän käynistää kirjoittamisen riemun uudelleen nyt kun aikaa on enemmän. Onko tämä sitten enää matkablogi? En tiedä mutta toivon, että ihmisiä kiinnostaa ulkosuomalaisen elämä.
Saavuin Kambodžaan 21.12.2014. Bussin ovet aukesivat Siem Reabissa. Olin lähtenyt maailmanympärysmatkani viimeisestä kohteesta Thaimaasta, koska viisumi alkoi lähestyä uhkaavasti loppuaan. En oikein tiennyt minne muuallekaan mennä. Bussilippu oli kohtuullisen halpa ja matka-aika inhimillinen. Oli ilta, eikä minulla ollut paikallista sim-korttia, joten menin ensimmäiseen ravintolaan, jossa oli WiFi (KFC. Sori tästä). Istuin alas ja tilasin jotain syötävää, että sain salasanan. Hostelworldista katselin arvosteluiden ja hinnan perusteella itselleni halvan dormin, jossa yövyin yhden yön. Seuraavana aamuna aloin tutkia Siem Reabia ja tapasin sattumalta ihastuttavan paikallisen miehen. Hän työskenteli Hard Rock Cafessa salipäällikkönä. Istuimme alas ja aloimme jutella. Hän piti minusta ja tarjosi minulle majoitusta kodistaan. Hän myös tykkäsi hiustyylistäni ja keskustelustamme selvisi, että olen baarimikko/tarjoilija/kokki. Hän tarjosi minulle töitä HRC:sta. Illalla kannoin reppuni hänen asuntoonsa ja jäin sinne. Eli 24 tunnin sisään minulla oli työpaikka, ns. poikaystävä ja asunto. tämä oli se hetki kun rakastuin paikallisiin ihmisiin.
Romanssi oli aika lyhyt. 2 viikkoa se kesti ja lähdin eteenpäin. En ollut valmis asettumaan kaupunkiin näkemättä muita paikkoja. Otin bussin Phnom Penhiin, vietin kaksi yötä pääkaupungissa ja halusin pois mahdollisimman äkkiä. Kävin katsomassa välttämättömät kidutusmuseot ja kuolemankentät. Otin bussin Kepiin, joka on pieni kylä etelärannikolla Kampotin vieressä. Kepissä viihdyin noin viikon. Rabbit islandilla 4 yötä. Turistiviisumi alkoi lähennellä loppua ja tiesin, että en ole valmis lähtemään täältä. Liftasin Vietnamiin, oleskelin tunnin Ha Tienissa ja otin mototaksin takaisin Kambodžaan, Tarkemmin ottaen Kampotiin. Kovan rajaväännön ja 50 dollarin jälkeen minulla oli passissa työviisumi (Turistiviisumissa on iso T ja tässä on iso E). Turistiviisumin ja E-viisumin ero on, että E-viisumia tai ”ordinary visa” voi jatkaa loputtomiin poistumatta maasta.
Kampot
Kampot on pieni 30 000 asukkaan joenvarsikylä etelärannikolla. Kampot oli se syy, miksi rakastuin tähän maahan. Majoituin joenvarrella Naga Housessa noin kuukauden, kävin pyörähtämässä Sihanoukvillessä ja Koh Rongilla. En pitänyt kummastakaan paikasta. Mieleen tuli Siem Reabin Pub Street. Täynnä kännisiä länskäreitä. Palasin Kampotiin ja minulle tarjottiin asuntoa naisen luota, joka tuolloin työskenteli Naga Housessa. Sain hänen asunnostaan huoneen hintaan 50$/kk. Meistä tuli ystäviä ja myöhemmin hän hankki minulle työpaikan Madi Baarista. Rakastin baarissa työskentelyä. Opin kieltä pikkuhiljaa, koska pomoni, kämppikseni ja paras ystäväni olivat kaikki Khmeerejä. Madissa minulla oli hyvä sekoitus Khmeeriasiakkaita, expatteja ja turisteja. Kesällä 2015 kävin Suomessa pakkaamassa tavaroita ja myymässä sinne jätettyä omaisuutta. Palasin Kampotiin töihin. Jossain kohtaa minulla alkoi olla hieman nakertava fiilis expattiasiakkaista. Huomasin, että en enää opi kieltä samalla lailla kuin ennen, ja asiakaskunta alkoi koostua samoista naamoista jauhamassa samoja asioita. Tuli tunne, että Kampot on liian pieni.
Se sekavampi vaihe
Photo by Royal Caribbean
Aloin hakea töitä Royal Caribbean Internationalilta ja 6 kuukauden prosessin jälkeen sainkin töitä. Minun olisi ollut tarkoitus lähteä seilaamaan pitkin Caribiaa 16.1.2016. Ennen tätä tietoa sovimme ystäväni Suvin kanssa, että hän tulee käymään Kambodžassa tammikuussa, koska tiesin että olen tulossa joulukuussa Suomeen äidin 50-vuotissyntymäpäiville ja joulunpyhiksi. Saavuin siis joulukuussa 2015 Suomeen, mutta tarkoitus ei ollut palata Kambodžaan. Tulin hankkimaan viimeisiä papereita ja todistuksia laivatyötä varten. Suomessa kuitenkin kaipasin ihan älyttömästi takaisin kotiin. Laivayhtiön vaatimukset kävivät kokoajan järjettömämmiksi ja kalliimmiksi. Tiesin myös, että ystäväni oli jo ostanut lipun Thaimaaseen ja takaisin tarkoituksena matkustaa minun kanssa. Joulun välipäivinä päätin haistattaa huilut laivatyölle ja palata Kambodžaan. Tällä kertaa pysyvästi. Päivitin lipun business-luokkaan ja ostin vielä 23 kiloa ylimääräistä matkatavaraa. Minulla oli siis yhteensä 90 kiloa tavaraa kun saavuin kentälle. Lensin Suvin kanssa Bangkokiin ja jatkoimme sieltä bussilla Phnom Penhiin.
Ystäväni on siis toipumassa aivoverenvuodosta ja keksi, että haluaa nähdä maailmaa. Hän halusi tulla morjestamaan minua Kambodžaan. Hänen vartalon vasen puoli on heikko, jonka vuoksi hän tarvitsee avustusta vaatteiden ja käsituen kanssa. Tämä ei ollut minulle mikään ongelma. Majoituimme Phnom Penhissä kaksi yötä, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Siem Reabiin. Hän ei voinut vahvan lääkityksen vuoksi juoda paljoa, joten hän oli enemmän päiväihminen, kun minä taas olen täysin yökukkuja. Ei se mitään. Illat olivat sitten omistettu minulle. Sain tehdä niitä asioita, joita en välttämättä hänen kanssa pystynyt tekemään. Olisi ollut kohtuutonta pyytää häntä istumaan yökerhossa vesilasin kanssa aamukolmeen asti. toisena yönä Phnom Penhissä olin viettämässä ”Artun aikaa” paikallisessa yökerhossa. Siellä sitten tapasin nykyisen poikaystäväni. Seuraavana aamuna Suvi saapuu hotellin ravintolaan, jossa istun uuden tuttavani kanssa. Kerroin Suville, että nyt tuli pari muuttujaa. Bussi Siem Reabiin lähtee muutaman tunnin päästä, mutta tää Khmeeri tulee meidän kanssa. Onneksi Suvi on rento kaveri. Ei siinä sit mitään. Khmeeri nyt sit tulee meidän kanssa.
Näin me kolme matkattiin kohti Siem Reabia. Minä ja Limhour istuttiin vierekkäin ja alettiin pikkuhiljaa tutustua toisiimme. Suvi istui meidän takana. Minä ja Suvi ei koskaan istuttu vierekkäin. Tämä oli ihan käytännön järjestely, koska me ei kumpikaan olla mitään pulkannaruja. Siem Reabissa kävimme päivisin Angkor Watissa ja öisin minä ja Limhour roikuttiin Pub Streetillä. Täällä Limhour sai lempinimen Orava. Pienen kokonsa ja yliaktiivisen häsellyksensä vuoksi. Temppelien, jatkuvan humaltumisen ja krapuloiden jälkeen palasimme Phnom Penhiin. Taas pari yötä ja menolippu Kampotiin. Suvi halusi nähdä missä asun ja olin puhunut paljon hyvää Kampotista. Tässä vaiheessa olin vielä sitä mieltä, että potentiaalinen poikaystävä saa muuttaa minun kanssa Kampotiin. Paikalle saavuttuani kuitenkin huomasin, että ilmapiiri oli muuttunut aika paljon. Ne ystävät, joiden kanssa olin viimeksi itkenyt hyvästellessä olivat nyt kovin viileitä aikaista paluutani kohtaan. He olivat siis edelleen siinä uskossa, että menen laivalle töihin. Myöhemmin selvisi, että olisi ollut kohteliasta ilmoittaa Kambodžaan paluusta, eikä vain ilmaantua tyhjästä.
Kampotissa Suvi majoittui Mikan guesthousessa Riverlodgessa. Paikka oli täynnä, joten siellä oli vain yksi huone. Halusin, että Suvi majoittuu siellä. Paikka on yhdessä tasossa ja henkilökunta puhuu Suomea. Me majoituimme Oravan kanssa entisen pomoni guesthousessa Banyan Treessa. Vietimme Kampotissa noin 2 viikkoa. Tänä aikana minä ja Limhour syvensimme suhdettamme ja Ajelimme ympäri kyliä Suvin kanssa Tuk Tukilla. Kävimme 2 kertaa Kepissä nauttimassa rannasta ja merivedestä. Tänä aikana tajusin, että en halua palata Kampotiin. Samat pienen kylän tuntemukset nousivat liian nopeasti ja vahvasti. Nyt minulla oli täydellinen syy siirtää itseni asumaan Phnom Penhiin, jossa poikaystäväni asuu.
Palasimme Phnom Penhiin kaikki kolme. Minä lähdin saattamaan Suvia Bangkokiin, josta hänellä oli paluulento Suomeen. Limhour jäi odottamaan minua Phnom Penhiin.
Phnom Penh
Risteys kodin vieressä.
Suvi oli saatettu Bangkokiin, itkut itketty ja kiitokset jaettu. Otin aamubussin takaisin Phnom Penhiin. Bussipysäkiltä palasin samaan guesthouseen ja soitin Oravalle. Majoituimme guesthousessa yhden yön ja menimme hänen siskonsa luokse, jossa hän silloin asui. Yövyin 3 yötä ruokomatolla olohuoneen lattialla Limhourin kanssa. Päivisin kävelimme ympäri Phnom Penhiä ja soittelimme asuntoilmoitusten numeroihin. neljäntenä päivänä löysimme nykyisen asuntomme Orussay-markkinoiden vierestä.
Asun siis nykyään Phnom Penhissä Limhourin kanssa. Hän on töissä Vietnamilaisessa ravintolassa ja minä käyn huomenna kolmannessa työhaastattelussa. Suhdetta on nyt takana 2,5 kuukautta. Limhourista kirjoitan jossain kohtaa ihan oman päivityksen, koska hänen tarinansa ei tähän -jo novellin mittaiseen- blogipäivitykseen mahdu.
Kiitos jos jaksoit tänne asti.
-Arttu
P.s.
Blogi tulee käymään läpi sarjan muutoksia, koska kyseessä ei ole enää maailmanympärysmatka. Tai periaatteessa on. Olen sillä edelleen ja toivottavasti tosi pitkään.
